Yksin marsissa – kun detaljit vievät mukanaan

Yksin Marsissa (The Martian) oli minulle ensin paras avaruusteemainen elokuva, jonka Ridley Scott on viimeisen vuosikymmenen aikana ohjannut. Paljon parempi kuin Prometheus tai Alien: Covenant.

Mutta nyt, melkein alkuperäisen lähdemateriaalin, eli Andy Weirin romaanin luettuani, se on minulle myös mitä upein kirja, joka vie mennessään yksityiskohtaisella tarkkuudellaan. Astronautti Mark Watneyn selviytymisestä kertova romaani on melkein MacGyver-henkinen selviytymiskamppailu, jonka Weir kirjoitti alunperin verkkoon viikoittain ilmestyviksi jatkokertomuksiksi. Lopputulos on episodimainen, luku luvulta panoksiaan kasvattava tarina, jolta ei kuitenkaan 350 sivun romaanimuotokaan syö pois sen kiiltävintä terää. 

Weir oli ennen teoksensa kirjoittamista avaruusasioihin hörähtänyt koodari. Vahvan tietämyksensä turvin (ja eittämättä suurella määrällä aikaa vienyttä tutkimustyötä) hän naputteli kasaan jännärin, joka nykytieteen valossa voisi olla täyttä totta. Kun kirjassa Mark Watney (elokuvassa Matt Damon, jonka Hollywood tuntuu unohtavan avaruuden kolkkouteen tuon tuostakin) punoo kasaan uskomattoman oloisia ratkaisujaan, selvitetään miehen näpertelyt  aina pikkutarkasti. 

Syntyy tarina, jossa lukija elää päähahmonsa rinnalla punaisella planeetalla. Tarkka kuvailu, yksityiskohtaisuus ja vahva tiedeperusta antavat potkun, jonka ansiosta Yksin Marsissa on alusta loppuun hyvin kiehtovaa luettavaa – eikä haitannut oikeastaan tippaakaan, että elokuvan oli nähnyt jo ennalta pääkäänteineen. Kirjaan mahtuu kuitenkin niin paljon enemmän yksityiskohtia ja oivaa hahmonkehitystä, joka herättää Watneyn eloon kaikessa terävässä, sutkautuksia laukovassa nokkeluudessaan.

Realistisen SciFin ystäville ehdottoman suositeltava kirja.