Viimeksi leffassa: Split

Intialaissyntyinen M. Night Shyamalan aloitti uransa aivan 90-luvun lopulla psykologisella trillerillä Kuudes Aisti, jota rakastettiin syvästi niin katsojien kuin kriitikoidenkin toimesta. Särkymätön oli toinen täysosuma, mutta 2002 ilmestynyt Signs jakoi jo mielipiteitä. Minulle – näin scifistä paljon pitävälle – se oli yhä erinomainen, tiheällä tunnelmalla ja tiukalla fokuksella rajattu jännäri, jossa Mel Gibson ja Joaquin Phoenix tekivät mainiot roolityöt. 

Mutta sitten... mitä kummaa tapahtui? Shyamalan lakkasi olemasta korkealuokkaisuuden tae, ja elokuva elokuvalta laatu tuntui tippuvan. Teoksissa oli yhä esillä omaleimaista tunnelmaa, mutta tiukka fokus oli poissa.

Olinkin erittäin mielissäni, kun Splitin leffassa nähtyäni pääsin toteamaan, että M. Night Shyamalan taitaa tehdä hemmetin väkevää comebackiä. Liikaa spoilaamatta voin sanoa, että jos ohjaajan aiempi tuotanto on miellyttänyt, niin tämä uusinkin varmasti miellyttää. Suuri kiitos elokuvan iskuvoimasta menee myös James McAvoyn ansioksi, sillä herra pistää rainassa tuulemaan viimeisen päälle. Jospa vain konservatiivinen Oscar-tuomaristo kehtaisi tämän kaltaiselle elokuvalle jakaa parhaan miesnäyttelijän ehdokkuuden... 

Shyamalan on poikkeuksellisen hyvä rakentamaan jännitystä kuvakulmien, musiikin ja katsojien odotusten taitavalla manipuloinnilla. Parhaimmillaan hän todella osaa käyttää elokuvakerronnan vahvuuksia kertomissaan tarinoissa, jotka olivat ainakin ennen raikkaan omintakeisia.

​Tästä jäi hyvä jälkimaku – odotan mielenkiinnolla Shyamalanin uran seuraavaa käännettä!