Kirja unilääkkeeksi?

Juuri mikään tapa rauhoittaa itseään ennen yöunia ei ole parempi kuin painetun kirjan lukeminen – se on monin verroin parempi valinta kuin sinistä, kylmää valoa hohkaava televisio tai älypuhelin, jonka ruutuun toki jo nykyään saa silmille hellemmän, keltavoittoisen värimaailman erilaisilla asetuksilla. Se ei siltikään poista sitä tosiasiaa, että internetin selaaminen, pelin pelaaminen tai muu puhelimella tehtävä toiminta on yleensä enemmän aivoja aktivoivaa kuin kirjan lukeminen. 

Kirjan ei edes tarvitse olla mikään äärimmäisen tylsä, varhaishistoriaa käsittelevä eepos tai korkealentoinen ajatustenvirta, josta ei sen luettuaan ymmärrä vieläkään tuon taivaallista. Kun lukemisesta tekee iltarutiinin, aivot yhdistävät lukuhetken ja uneen vaipumisen – syntyy mukava, hiljalleen väsyttävä lukutuokio, jonka kestoksi valikoituu minulla yleensä 45-60 minuuttia. Oli kyseessä sitten dekkari, seikkailukertomus, ihmissuhdetarina tai oma suosikkini kaikista lajityypeistä: SciFi dystooppisilla elementeillä.

Oma taitonsa on myös päästää tarinasta irti sopivassa kohdassa; jos lukee läpi yön tarinaan koukuttuneena, ei voida puhua enää unilääkkeestä! No, en minä ole ihmisten intohimoja teilaamaan, joten jos siltä tuntuu, niin eikun sivua toisensa jälkeen verkkokalvoille. Yönsä voisi kai huonomminkin viettää kuin lukemalla?

Myöhään illalla tapahtuvalla lukuhetkellä on myös yksi toinen etu, varsinkin jos lukee tietokirjaa: aivot käsittelevät unen aikana kaikkea päivän aikana koettua ja siinä sivussa myös juuri sitä ennen nukahtamista omaksuttua tietomäärää, joka saattaa tässä tapauksessa jäädä aivoihin muistiin tehokkaammin kuin päivällä luettaessa. Loppujen lopuksi se tuntuukin loogiselta; ehkä tuorein tieto varastoidaan lihalliselle kovalevylle ensimmäisenä, kun tallennusprosessi pyörähtää käyntiin hienostuneen datakeskuksen sopukoissa.