Muutama päivitys!

Mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpompaa se on. Se pätee muihinkin asioihin elämässä. Kova työ korvaa lahjakkuutta.  

​Ja sitähän se kirjoittaminen on, vaikka onnistumisen riemun keskellä ajoittain tuntuukin, että koko homma on yhtä juhlaa aasta ööhön – kunnes huomaa kirjoittaneensa itsensä juoniensa kanssa sellaiseen umpikujaan, jota joutuu selvittelemään jälkikäteen viikkokaupalla. Jos lukija sen sijaan näkee tekstistä soljuvuuden ja saa tunteen, että koko paketti on syntynyt ilman suurta luomisen tuskaa, on tietyssä mielessä onnistunut tekstinsä kanssa. Se on onnistunutta sumutusta, ja se pitää yllä illuusiota, että useimmat romaanin kirjoittajat olisivat erityisen kyvyn omaavia ihmisiä, jotka pystyvät ominaisuutensa turvin siihen, mitä tekevät. 

Mutta harvat ovat, ja jos heillä kyky onkin, sen nimi on sinnikkyys.

Kytevä Pohjoinen kiertää toisella hiontakierroksellaan, ja onneksi kiertää, sillä moni kohtaus on sen aikana ottanut askeleen kohti parempaa. Kun tekstistä etääntyy vähäksi aikaa, bongaa helpommin miten tietty hahmo toimii vastoin luonnettaan saman sivun sisällä. Yksi ainoa hutiloitu repliikki voi tuhota koko muuten loogisena etenevän juonenkuljetuksen. Sitä se on; rikkaruohojen kitkemistä, jotta kokonaisuus voisi kukoistaa näyttävästi.

Kirjan julkaisuikkuna tähtää nyt syksyyn. 

​
​​Toisen kirjani julkaisustakin on ehtinyt kulua jo useita kuukausia. Tilanne kuitenkin muistutti miellyttävällä tavalla alkuvuodesta itsestään, kun bongasin kirjani Sellon kirjaston esittelypöydältä. Onhan se pieni asia, mutta palkitsee yhtä kaikki silti. Siellä se vain on, kaikkien muiden, varmasti hienojen ja omilla tavoillaan tärkeiden teosten joukossa. Jokaisesta kirjastahan voi löytää jotakin tärkeää, joka rikastaa omaa sielunmaisemaa ja tapaa hahmottaa maailmaa – rakentaa sen ajoittaiseen kaaokseen järjestystä ja järkeä kokemustensa painolastilla. Me olemme särkyviä lautasia, joille katetaan ja katetaan.  

Kesä on jo nurkan takana, eikä toukokuusta kuukausi juurikaan parane; luonto räjähtää vihreyteen, linnut livertävät ja luonto tuoksuu tavalla, jota tekee mieli jäädä fiilistelemään metsäpoluilla. Maailma syntyy uudestaan, ja se näkyy myös enemmän hymyilevistä ihmisistä. 

Aurinkoista loppukevättä!

---